Darra

Eräänä aamuna Taina käveli kohden esikoulua. Mikäs siinä, matka oli tuttu ja monesti kuljettu. Nenä vähän vuoti. Toivottavasti ei ollut flunssa tulossa. Sairastaminen oli tylsää. Ei jaksanut kiipeillä edes telineissä.

Taina pysähtyi tänä aamuna kuitenkin keskelle peltoa. Mikäs kumma se tuolla olikaan keskellä peltoa? Outo vanhan purkan näköinen kivi. Ei sitä siinä eilen vielä ollut ollenkaan. Kukas sen oli tänne tuonut?

Taina hiipi pellolla olevaa möykkyä kohden. Lähemmäksi tullessaan hän huomasi, että kivessä oli tarra kyljessä. Taina osasi jo suureksi ylpeydekseen lukea. Niinpä hän silmät sirrillään tavasi kyljessä olevaa tekstiä.

- Tämä on Darra. Älä koske. Pidä puolen metrin turvaväli. Koskeminen on harmillista toimintaa.

Olipas mielenkiintoinen kyltti. Mutta ei tuo kyllä kovinkaan vaaralliselta näyttänyt. Harmaa mössähtänyt kivi. Taina hiipi hieman lähemmäksi. Mitään ei tapahtunut. Turhaa hössötystä taas. Taina meni vieläkin lähemmäs. Eipä näyttänyt kovin haitalliselta. Aika jänskän näköinen kivi kylläkin.

Hetken mielijohteesta Taina työnsi kielensä darraan kiinni. Välittömästi kieli juuttui harmaan kiven pintaan kiinni, eikä irronnut. Taina vähän pelästyi ja työnsi molemmilla käsillään darraa, jotta saisi kielensä irti. Nyt molemmat kädet juuttuivat kiinni. Taina koetti potkaista kätensä irti. Nyt molemmat jalat juuttuivat hyvin tiukasti kiinni.

Olo oli aika epämukava. Pian Taina alkoi väsyä, jolloin pyllykin juuttui darraan. Taina olisi huutanut apua, mutta kun suu oli jo darrassa kiinni. Nyt oltiin todella pulassa.

Tainan isä tuli pyörällä pellon ohi, eikä ollut uskoa silmiään, kun näki lapsensa öhisevän pellolla olevalla kivellä.

- Taina, heti pois sieltä! Koulu on jo alkanut!

Joo joo, helpommin sanottu kuin tehty, mietti Taina ja yritti liikahdella omantuntonsa hyvittämiseksi, vaikkei siitä kyllä mitään iloa ollutkaan. Isä huusi vielä kolmasti, ja lähti sitten kiukkuisen oloisena rymyämään kohden darraa. Pianpa se olikin siellä.

- Riivatun kakara, vastaa edes!

- Mmm!

Tainan isä, Mikko, kiskaisi tytärtään – joka ei irronnut. Outoa. Mikko tunnusteli kiveä vähän kädellään. Käsi juuttui heti kiinni.

- Heei?

Pian oli toinenkin käsi kiinni. Mikko lauhtui tyttärelleen, ja mietti hetken. Nolotti muuten aika paljon. Mutta eipäs tästä irtikään päässyt, vaikka miten nyki. Uskomatonta liimaa. Kännyäkään ei saanut enää esiin. Hyvin noloa...

- Apua...

Alkuun tuo ”apua” tuli aika vienosti. Sitten paljon reippaammin. Ja hetken päästä Mikko sanoi jo kuuluvalla äänellä Apua. Ja jonkin ajan päästä se sanottiin jo niin kovaa että Mikolta alkoi mennä ääni. Tainasta tuntui siltä, että lammikosta nousi isäankka ja sanoi kuuluvalla äänellä että kvaak.

Kuultiinhan se avunpyyntökin lopulta. Autot ajoivat ohi, mutta Korsolan mummu köpötteli pellolle ilman keppiä.

- Mikäs se täällä...Oletteko te katkoneet luunne?

Mikko selitti tarkoin ongelman luonteen. Mummu katseli epäluuloisena Mikkoa. Hulluna humalassa? Korsolan mummu kokeili kiveä testimielessä ja juuttui kiinni.

Siinä sitä oltiin kuin luovan taiteen performanssi keskellä peltoa. Kääntyillessään mummu juuttui koko kyljestään Darraan kiinni ja alkoi voivotella reumatismiaan, hyvästäkin syystä. Tämä taas villitsi Ahosten suuren saksanpaimenkoiran, joka tuota pikaa oli Darran päälle juuttuneena ja ulisi kovasti. Koiran häntä huiskutti Tainan naamaa. Hyvin epämukavaa!

Nyt alkoivat autotkin pysähdellä. Olihan tuo nyt aika outo patsas. Väkeä saapui yksittäin darran luokse. Jostain syystä oli hyvin mahdotonta uskoa, ettei kivestä voinut muka mitenkään päästä irti. Yksi kerrallaan väkeä tarttui kiveen kiinni. Lopulta kivi oli lähes peitelty ihmeellisissä asennoissa olevilla ihmisillä. Saksanpaimenkoira Tuffe yritti näykkiä kauhuissaan jokaista lähellä olevaa henkilöä, ja huitoi koko ajan Tainan naamaa hännällään. Tainasta tämä oli hyvin hyvin piinallista. Häntä kun haisi hyvin pahalle kaiken lisäksi. Mikä lie Tuffe siihenkin saanut tarttumaan.

Lopulta kivi oli jo niin vuorattu kyläläisillä, että muutama henkilö tajusi pidättäytyä kauempana darrasta. Palokunta hälytettiin apuun. Samoin poliisi.

Palopäällikkö komensi amatöörit syrjään. Hän tallusteli määrätietoisin ja varmoin askelin kiven luokse ja juuttui siihen kiinni Mikon kainalon alta. Kiveltä alkoi kuulua teräviä komentoja. Hetken päästä kaksi palomiestä lisää oli juuttunut darraan. Loput pysyivät visusti kauempana tuosta yllätysten kivestä. Poliisi saapui paikalle. Aiempia kokemuksia oli nyt jo karttunut sen verran, että vain yksi poliisi juuttui darraan kiinni. Ikävä kylläkin hän juuttui Tuffen lähistölle. Koira yritti purra poliisia ja poliisi puristi Tuffen leukaa kiinni vapaalla kädellään. Tuffe laski alleen, ja keltainen puro valui pelottavan läheltä Tainan suuta. Mummun reuma alkoi vihoitella jo pahanpäiväisesti tällaisessa kylkimyyryasennossa.

Paikalle tuotettiin kaivinkoneyrittäjä. Varovasti kaivettiin maata darran sivulta, kone yritti sitten nostaa darraa, mutta kauha juuttui heti darraan kiinni, joka oli juuttunut kiinni maahan. Niinpä kone oli tuota pikaa täysin jumissa, ja nostoyritys

johti vain siihen, että kaivinkone miltei kaatui kyljelleen.

Väkijoukko performanssin ympärillä sakeni. Tainan jäsenet olivat jo kuin tulessa. Apua?

Jostain taustalta paikalle tuli viisivuotias pikkupoika nimeltään Juho. Hän käveli muiden huomaamatta väkijoukon kaikkien jalkojen lomitse darran luo ja kosketti sitä purosta tuomallaan jääpalalla. Välittömästi darra muuttui tavalliseksi kiveksi. ”Tämä on darra”, kyltti muuttui makkarapaketiksi. Maahan luiskahtanut Tuffe huomasi tilaisuutensa tulleen ja juoksi makkarat suussaan kotiin.

Väki oli ihmeissään. Hyvin ihmeissään olivat muutkin. Mitäs tämä tällainen oli?

Juho imi jääpalaa ja sanoi, että ne oli vain ne avaruuden pirut som har kommit från rymden. Juho heilutti jääpalaa kuin miekkaa ja hymyili leveästi. Sitten Juhon äiti torui poikaa. Hän nimittäin ei ollut ollenkaan huomannut tarkalleen ottaen mitä tapahtui, ja tempasi Juhon tiukkaan talutukseen pois alueelta. Mikäs ihme se nyt olikaan. Ani harva näki, mikä muutti darran kiveksi. Mikko ja Taina kylläkin näkivät sen. Tainasta se oli ihana siisti juttu ja Mikon mielestä sekin oli jotenkin pelottavaa.

Vähitellen suma pellolla purkautui. Poliisikaan ei löytänyt mitään johtolankoja. Vielä laboratoriokokeidenkin jälkeen kyseessä oli tavallinen multamaa ja tyylipuhdas gneissikivi. Virallinen selitys tapahtumasarjalle oli että höhhöh.

Kotona Mikko oli iltasella vähän kärty Tainalle.

- Pitääkös aina työntää kielensä joka paikkaan? Montas kertaa sinutkin on jo irrotettu metallisista kaiteista ja pyöränrungoista?

Taina ei vastannut. Vähän nolotti. Mutta toisaalta oli kyllä siistiä nuolla kaikkea jänskän näköistä. Se vain tuntui ihan mielenkiintoiselta.