Lassi ihmemaassa

Pikku Lassi oli juuri isoveljensä kanssa skeittirampilla, kun hän yllättäen näki vaaksan korkuisen konduktöörin juoksevan rampin alle nakki kädessään. Minikonduktööri hoki mennessään:

- Myöhässä, hyvänen aika! Minä olen kammottavasti myöhässä! Hyvänen aika!

Lassista se oli hyvin outoa. Hän kurkisti rampin alle. Siellä näkyi pienoisrautatie, joka kulki rampin alle olemattoman pieneen tilaan.

Mutta mihin ihmeeseen oli minikonnari mennyt? Sitä ei näkynyt enää missään. Mutta samalla Lassi kuuli:

- Oi voi, junakin on myöhässä, oi oi!

- Onpa outoa. Ketään ei näy enää.

Lassi oli juuri sanomassa veljelleen jotakin, mutta samalla pikkuinen juna tuli hänen takaansa, ja silloin tapahtuikin jotakin aivan arvaamatonta: Silmänräpäyksessä Lassi pienentyi kärpäsen kokoiseksi. Lassi tipahti suoraan tavaravaunun lavalle ja juna painui skeittirampin alle.

Lyhyen hetken oli pimeää, mutta sitten tuli yllättävänkin kirkasta. Pikku juna jatkoi vehreän maaseudun halki. Taivaalla lensi kolme lehmää. Polkupyörä oli lypsettävänä tien laidassa. Pikku possut saartoivat idässä susi rukkaa taloonsa. Kaikki näytti hyvin kummalliselta.

Lassia vastapäätä istui Muumipappa.

- Hei, sinähän olet muumipappa!

- Kas, tunnetaankos minut täälläkin? Mitäs outoa sinussa on?

- Ei kai mitään.

- Pakko olla. Eihän täällä ole mitään normaalia missään.

- En minä olekaan täältä.

- Ahaa. No se selittääkin asian.

- Missäs muut muumit ovat?

- Hm. No se on vähän nolo juttu.

Muumipappa kaivoi tulitikkurasian esiin. Siellä oli kuusi rusinaa.

-Katsos... me syötiin juuri rusinoita. Sitten tuli esiin se jättiläiskokoinen konduktööri. Ja Pikku Myy...No, ehkä Myy oli saanut tarpeekseen tästä radasta. Mutta jos konduktööriä näkyy, älä ihmeessä valita mistään. Minun on hiukan vaikeaa erottaa, mikä rusinoista on pikku Myy ja mikä on Muumipeikko. Niiskuneiti ja Nipsukin on tuolla rasiassa. Ja tietenkin vielä kaksi oikeaakin rusinaa. Tämä kaikki on sikäli hankalaakin, kun minulla on juuri nyt kova nälkä.

Samassa juna pysähtyi. Jättiläiskonduktööri kumartui junan yläpuolelle.

- Tässä matkalippuja kaikille junassa olijoille. Onko valituksia uusilla matkustajilla?

Lassi kehui palvelua ja kertoi kyydin ja palvelun olevan mitä mainiointa.

- Erinomaista. Kerrassaan herkullista.

Konduktööri lipoi huuliaan ja poistui äänekkäästi maiskutellen. Lassi huokaisi helpotuksesta. Ulkopuolella possut olivat saaneet suden tiilitalon seinän rikotuksi ja ampuivat suden talonsa lattialle.

- Minusta täällä on pelottavaa,

sanoi Lassi Muumipapalle.

- Eikös olekin? Mutta odotas...mihin minä laitoin Nuuskamuikkusen?

Muumipappa otti pienen sulan esiin.

- Hetken pelkäsin jo menettäneeni hänet. Tämä avolavan veto, katsos.

- Miten Nuuskamuikkunen muuttui sulaksi?

- Hm. Se oli outo asia. Hän söi leivoksen.

- Leivoksen?

- Niin, se myytiin halvalla. Outo sivuvaikutus, eikös sinustakin? Muumimamma taas söi yhden pikkuisen porkkanan possujen maalta. Mutta taisi olla loihdittu sekin.

Muumipappa näytti salaperäisen näköisenä paperilappua, mitä hän piti visusti kätkössä hattunsa lierissä.

- Minä en halua, että mamma lentää taivaan tuuliin. Mutta sinuna minä kyllä varoisin syömistä. Jollet nimittäin sitten tuonut eväitä mukanasi.

Samassa joulupukki ilmaantui radan varteen, ja pyysi junaan pääsyä. Konduktööri ilmaantui välittömästi paikalle.

- Jaa, taas on joulupukki radan varressa. Onkos mitään tullattavaa?

Pukki näytti säkkinsä.

- Jaa jaa, mutta entäs ne porot?

Joulupukki näytti hyvin harmistuneilta, ja veti taskuistaan kahdeksan poroa.

- Ai ai. Se tekee kuusi miljoonaa 479 865 eurodollaria jaa ja kilo kultaa päälle.

- Liian kallista!

- Aikooko pukki valittaa!

Konduktööri näytti hämmästyttävän ilahtuneelta. Joulupukki nieli mielipahansa ja sulloi porot takaisin taskuunsa.

- Palvelu on hyvää ja hinnat edullisia. Mutta pukille tuli nyt muita menoja.

Konduktööri nauroi iloisesti. Matka jatkui ilman joulupukkia.

Sillä välin Aku Ankka saapui junan käytävälle.

- kukas tätä koslaa ohjaa?

Aku oli ihan punainen kiukusta.

- Sst. En sinuna kyllä pitäisi noin kovaa ääntä.

Muumipappa koetti kovasti hiljentää Aku Ankkaa elekielellä. Mutta menestys oli huono.

- Ssurkea juna. Surkea palvelu. Kamala veto. Huonot tehosteet. Lentäviä lehmiä. Ghhhk.Karrseaa!!!

Tuskin Aku sai lausettaan loppuun, kun hän jo muuttui ranskanperunaksi.

Muumipappa näytti väsyneeltä.

- Oi voi. Pitäisiköhän hänet ottaa talteen?

Lassi piti Akusta. Niinpä hän otti yksinäisen ranskanpotun pois lattialta omaan nenäliinaansa. Samalla Lassi teki kauaskantoisen päätöksen.

- Minä poistun tästä hullusta junasta heti, kun tämä pysähtyy.

Samalla juna pysähtyi tasoristeykseen odottamaan polkupyörän ylikulkua. Lassi hyppäsi radanvarteen. Nyt piti päästä nopeasti radanvarresta poispäin.

Humiseva Harju

Juna häipyi horisonttiin. Lassi lähti kulkemaan niittyä eteenpäin. Kova valitus sai hänet nopeasti pysähtymään.

- Kuka kurja kehtaa tallata noin julkealla tavalla?

- Oi, minä litistyin jo. Mikä peto!

- Julkeaa. Sietämätöntä kansan syvien rivien polkemista.

Lassi katsoi jalkoihinsa. Vihaiset kasvit tuijottivat häntä silmät tapillaan.

- Anteeksi. En ole oikein tottunut tällaiseen vielä.

- Sekin vielä! Törkeää. Kerta kaikkiaan törkeää.

- Jos sallitte, voisin siirtyä tuolle läheiselle polulle.

- Jos sallimme! Hah. Ei, sitä me emme todellakaan salli. Lennä heti paikalla pois, niin kuin muutkin lehmät tekevät.

- En minä ole lehmä.

- Niin, etpä tietenkään. Et tietenkään ole! Kukas lehmä nyt Lehmä olisi, vai mitä, niin?

Lassia alkoi ärsyttää. Hän otti pari askelta kohden avomaata. Mölinä jaloissa kasvoi aivan sietämättömäksi. Mutta samalla Lassin jalat kohosivat ilmaan. Maa alkoi loitota nopeasti. Tuota pikaa hän oli jo huomattavan korkealla. Tämä kaikki oli aika pelottavaa. Jos näin helposti saattoi yhtäkkiä lentää, mistä tietäisi, milloin voisi taas pudota alas?

Kaksi lentävää lehmää tuli Lassia vastaan.

- Hei, onpas söpö pieni lehmä. Et taida olla täältäpäin kotoisin?

- En minä ole lehmä.

Lehmät nauroivat makeasti.

- Et siis ole lehmä. Hurmaavaa ja hyvin erikoista. Syötkös seuraksemme muutamia sadepilviä?

- Ei niitä voi syödä.

Lehmät kääntyivät ilmassa selälleen ja potkivat hysteerisesti nauraen koipiaan vasten taivaan lakea.

- Vai ei pilviä voi syödä. Mitä vielä? Et ole varmaan nähnyt junaakaan?

Lassi närkästyi.

- Olen minä sen nähnyt. Hyppäsin juuri kyydistä.

Lehmät vaikenivat ja kelluivat taas kavioillaan.

- Hyppäsitkö ilman konnarin lupaa?

- Hyppäsin.

- Etkö sinä siis oikeasti vielä tiedä, että olet nyt lentävä lehmä??

Lassin ilme valahti. Hän katsoi käsiään, ja kaksi ruskeaa sorkkaa heilui velttona hänen edessään. Ranskanperuna tipahti kohden maata samanaikaisesti.

Lassi pelästyi.

- Anteeksi, mutta nyt täytyy mennä.

- Käy Humisevalla Harjulla. Purolta kohden taustavalaistusta.

Lehmien ohjeet kuultuaan Lassi pudottautui ranskanperunan perään. Aku Ankka olisi syytä pelastaa mitä pikimmin. Puolimatkassa kohden maanpintaa Lassi tavoitti perunan. Mutta mihin sen voisi lehmä taltioida? Lopulta Lassi kallisti päätään. Peruna solahti vasempaan korvaan.

Nyt oli aikaa rauhoittua. Lassi ihmetteli, miten luontevalta lentäminen nyt tuntui. Täältä käsin hän huomasi, että tässä oudossa paikassa oli tosiaankin taustavalo auringon paikalla. Lassi lensi kohden taustaa. Pian hän näki harjun edessään. Harjun laella kasvoi korkeita mäntyjä. Ne heiluivat hurjasti näkymättömässä tuulessa. Humina oli voimakasta.

Keskellä Harjua oli räsymatto, johon oli suurilla keltaisilla kirjaimilla kirjoitettu:

”Lentävien lehmien laskeutumisalusta”

Lassi laskeutui tarkasti keskelle mattoa. Samalla hän muuttui takaisin ihmiseksi.

Paikalle ryntäsi välittömästi jääkarhupäinen valkoinen kani, joka sanoi kuuluvalla äänellä:

- Ennätys, ennätys, mikä lennätys! Grrr. Taika kumottu, pottu pelastettu. Osta oma polkupyörä perunan hinnalla.

Lassi oli hyvin ihmeissään tästä kaikesta. Jääkarhun pää kanin harteilla näytti liian raskaalta. Mutta hampaat olivat kyllä suuret.

- En minä jääkarhukani hyvä halua mitään polkupyörää. Haluan pelastaa Akun ja muumit.

- Mitäs sitten illalla syöt jollet voi lypsää polkupyörää?

- Mitäs itse teet Akulle jos annan sen sinulle?

- Tietysti syön sen heti.

- No sitten ei tule kauppoja.

- Huono idea. Jos et tee kauppoja, syön sinut suihini.

- Tokkopa. Pääsi on jotenkin matalalla. Ja liian suuri. Pääsetköhän edes liikkeelle?

- Hahaa. Vai epäilet lentävän jääkarhun mahtia. Hahaa. Sure, pikku valkoinen, on kohtalosi kalpoinen.

Kani yritti liikahtaa, mutta vain painava karhunpää kellahti eteenpäin ja jäi räsymaton kulmaa pureskelemaan harjun kupeeseen. Kanin jalat jäivät ilmaan huitomaan.

- Noloa. Kovin noloa, sanoi kani. Karhunpää yritti nyt hymyillä.

- Voisitkos auttaa minut ylös? Siis...Minusta tuntuu, että itse en taaskaan pääse.

Lassia hymyilytti hieman.

- Ja mitäs sitten, jos autan? Puretkos käsiäni?

Kanikarhu mietti hetken.

- Ehkä en pure. Voisin nimittäin kaatua silloin uudestaan. Ja se olisi minusta vielä nykyistäkin nolompaa.

- Mitäpäs saan, jos autan sinua?

- Kävisikö polkupyörä?

- Ei. Jotakin parempaa.

- Mitä? Kiristäjä! Kellahtaneen karhunpään väärinkäyttäjä! No olkoon. Saat jääkaapin.

- Ei, ei. Anna jotakin parempaa.

- Uskomaton ahneus. Johan lentävä lehmä pomppasi. Et kai nyt sentään aio pyytää ruokamuuntomutulaattoria?

- Saisinko ruokamuuntomutulaattorin, jos autan sinua?

- Voi ei, ei sitä. Ennemmin jään tähän makaamaan.

- Hyvä on. Jää sitten.

- Hei, mihin sinä menet?

- Pois.

- Et voi lähteä.

- Miksen?

- Minä olen vielä nurin.

- Voin minä siltikin lähteä. Ja lähdenkin. Juuri nyt.

- Kirotun sydämetön otus. Noidun sinut kiveksi, jos et heti auta minua.

- Et noidu. Minä teen sinusta makkaraa, jos vielä muriset siellä matolla.

Karhunpäinen kani huokasi.

- Autatko, jos annan ruokamuuntomutulaattorin?

- Autan.

Lassi käänsi karhun pystyyn.

- Kiitos. Mutta mihinkäs sinä tarvitset sitä muuntomutulaattoria?

- Akua ja Muumeja varten.

- Hmmm. Saisinkos pitää mutulaattorin, jos muunnan akun ja muumit ennalleen? Jos viet minulta mutulaattorin, minun on kostoksi kerta kaikkisen pakko tilata sinulle kivettyminen postimyynnistä. Usko minua, kivetystilaukset ovat nyt harmittoman edullisia. Vain 99.

Lassi sipaisi leukaansa.

- Olkoon.

- Hyvä. Odota hetki. Kohta kuulet taikasanan. Älä sitten pelästy. Taikasana on pelottava ja mahtava. Mitäs muotoja pitäisi muuttaa?

Lassi kuvasi Akun ja Muumien nykyiset olomuodot.

- Hmm. Haastavaa. Harmillisen mutuavaa.

Kanikarhu kaivoi suustaan pienen rasian.

- Nyt taikasana. Varo siis. Keskityn hetken.

Karhukani jännittyi äärimmilleen. Se ponnisti kaikki naamanjänteensä. Silmät olivat kiinni. Sitten karhunpää ja silmät avautuivat ammolleen ja karhukani julisti:

- Mutumutu raps.

Lassia hymyilytti.

- Sekö oli taikasana?

Kanin ei tarvinnut vastata. Aku putkahti maahan kuin tyhjästä.

- Käkkäräkää! Ei ole ennen ankkaa näin solvattu!

Tuskin oli Aku alkanut riehumiseensa, kun hän jo kohosi taivaalle pullistuneena ja katosi hyvin nopeasti näkyvistä.

- Kuinkas Akulle nyt noin kävi?

- Ei pahasti. Joutui vain avaruuteen. Mutuamisen jälkeen pitäisi olla kolme minuuttia huutamatta. Muuten käy aina tuolla tavalla.

- Eikös se ole paha juttu?

- Tuskin on, sanoi jääkarhupäinen kani.

- Ennen pitkää Aku sinkoutuu takaisin omaan sarjakuvaansa.

- Entäs muumit?

- Näkyykös täällä muumeja, häh?

- No onko ne taas muumeja?

- Olivat ainakin. Taas hetken. Mutta näenkös minä muumeja, hä?

- Ehkä et. Hyvät huminat ja hyvin hyvästi.

- Syvästi hyvästi ja nolostumatta paras.

Lassi laskeutui harjulta alas. Olipahan outo paikka. Hän päätti suunnata kohden taustavaloja.

Rokotus

Vähän matkan päässä tuli Lassia vastaan kolmen oravan lääkeasema. Kurret nojailivat hajamielisinä kuumemittareihin. Yksi oravista imi tiputusletkulla vettä läheisestä purosta. Koju oli hiukan outo Lassin mielestä. Hän yritti sivuuttaa kurret huomaamattomasti, mutta se ei ollenkaan onnistunut.

- Heei, sinä siellä!

- Anteeksi, tarkoitatteko minua?

- Ketäs muuta? No, rok-otus vai I-hohohoito?

- Ei kiitos mitään nyt. Olen vain ohikulkumatkalla.

- Niinhän me kaikki. Mutta kumpi hoito?

- Ei kiitos. Jatkan tässä matkaani.

- Niinhän ne kaikki aina sanovat.

Lassi jatkoi matkaa. Hän ylitti pellon ja kaksi jokea. Suuri oli hänen yllätyksensä, kun oravien koju tuli uudestaan vastaan. Lassin hämmästys oli yhtä suurta kuin yllätyskin.

- Miten tämä on mahdollista?

- Miten niin? Selvää kuin pläkki, vai mitä, kurret?

Oravat nyökkivät tahdissa.

- Elii asiaan: rok-otus vai I hohohoito?

- Ei kiitos?

- Hauska veikko. Tosi hauska!

Oravat hihittelivät keskenään. Lassi jatkoi matkaa. Hän ylitti pellon ja kaksi jokea. Ne näyttivät tutuilta. Maan sisältä kaivautui Ahmed Ahne ja näytti järkyttyneeltä.

- Hei, sinä siellä? Onko tämä Bagdad?

Lassi vakuutti, että Bagdad tämä ei taatusti ollut. Pikemminkin tie, mikä ei vie mihinkään. Ahmed Ahne näytti järkyttyneeltä.

- Sitä minä pelkäsinkin. Edelleenkin siis tie, mikä ei vie mihinkään.

Ahmed Ahne heitti paperisilppua maan uumenista ja katosi uudestaan maan alle.

Lassi jatkoi matkaansa oravien kojulle. Hän oli tehnyt päätöksen.

- Päivää kurret. Täälläpä tullaan rokotukseen.

- Jaa, istupa ja ole ihan hyvä. Kohta on Rok-otus valmiina.

- Siis rokotus?

Orava näytti hyvin hämmentyneeltä.

- Rokotus? Jaa. Outo äännelmä. Vai mitä siskot sanotte?

- Outo.

- Erittäin pikantti.

- Mitäs eroa sillä on? Rokotus tai Rok Otus?

Kurret virnuilivat edelleen.

- Mitäs eroo? Hei, otus valmiiks!

- Äs, se pyristelee.

- No tunge beibi ruiskuun, tunge tunge. Totta kai se pyristelee.

- Karvat nousee pystyyn ja säksätyttää.

- Normaalii, normaalii.

Lassia alkoi pelottaa.

- Hei mitä te oikein pidätte siellä ruiskussa?

- Rok-otusta.

Samassa neula pisti Lassia olkapäähän. Jokin nopealiikkeinen sujahti hänen käsivartensa sisään. Välittömästi ponnahti Lassi pystyyn ja alkoi vetäytyä asemalta kuukävelyn tahdissa takaperin. Kurret tulivat kaihoisiksi ja alkoivat laulaa joululauluja tippa silmissä.

- Joulu, joulu, joulu on, rakettiluistimet ja lennokin...

- Hei lumi puuttuu.

- Mitäs siitä. Joulu joulujoulu on...

Lassi kääntyi etuperin ja rynnisti kukkulan yli kohden taustavaloja rytmikkään tanssin askelin. Rok-otus piti hänet liikkeessä. Mutta rokkiliikkeet olivat hyvin rasittavia. Lassi alkoi jo väsyä.

Duunarit ja kolme viisasta miestä

Keskellä rinnettä tupsahti Michael Jacksonin näköinen puutarhuri ja Elviksen näköinen viemärityöntekijä hänen eteensä. Molemmat hytkyivät näkymättömän musiikin tahdissa. Tummalasinen Jim Morrison hitsasi rautalankoja vasemmalla itsekseen sooloillen. John Lennon ruiskutteli torakoita maissintähkistä. Parvi maissilapsia rynnisti tähkien seasta myrkytystä pakoon. Lapset vannoivat kostoa.

Lassi rokkasi rytmikkäästi lantiollaan duunarien keskelle.

- Miten tän voi lopettaa, on tää hetkutus jo kamalaa...

Jackson ei saanut oikein sanotuksi mitään, mutta nuoli huuliaan ja kosketti oikeaa isovarvastaan. Elvis murahti syvästi ja paljasti rintansa. Lennon hymyili, näytti rauhanmerkkiä ja ruiskautti epähuomiossa torakkamyrkkyä Lassin käsille. Morrison hitsasi metallisen tekokätensä pikkilanka-aitaan ja alkoi riehua.

Lassi rokkasi väsyneenä kukkulan toista sivu alaspäin. Hiki valui otsalta. Vastaan tuli puhuva poni. Poni selkeästi huomasi Lassin syvän ahdingon.

- Voi poika rukkaa. Ne kirotun piirin kurret ovat ruiskuttaneet sinuun rok-otuksen.

- Näin pääsi käymään. Voisitko auttaa jotenkin?

Poni mietti hetken.

- Ehkä voin. Hytky perässäni. Vien sinut kolmen viisaan tietäjän luo.

- Missäs ne ovat.

- Aika lähellä. Idässä.

- Mitenkäs arvasin. Itämaan viisaat tietäjät.

- Mistä sinä voit heidät tuntea? He ovat olleet äärimmäisen hyvin salanimillä varjeltuja.

- Arvasin vain.

Poni tuli hyvin epäluuloiseksi.

- Ettei tämä vain ole ison ministerin salajuoni?

- Minkä ison ministerin?

- Mustan magiaministeriön Milla Camomilla Hieronymus Borgia. Et kai voi väittää, ettet tunne HÄNTÄ?

- No en tunne. Enpäs hyvinkään tunne.

- Hyvin epäilyttävää.

- Katsos, olen uusi tulokas näillä kulmilla.

- Hm. Taitaa pitää paikkaansa. Yksikään täysijärkinen täkäläinen ei ottaisi rok -otusta jos voi selvitä kurrenpenteleistä pelkällä ihon hohotuksella. Rokkaapa perässäni. Vien sinut kolmen viisaan itämaan tietäjän luo.

Rokkausmatka oli raskas. Pimenevässä illassa Lassi jytäsi pienen majatalon ovesta sisään ja siirtyi pöydälle bailaamaan. Pöydän ympärillä oli kolme miestä. He katsoivat Lassia sen näköisinä, että he olivat joko hyvin tyhmiä tai hyvin viisaita. Pitkän bailausjakson jälkeen eräs miehistä sanoi:

- Karkaisutähti.

Kaksi muuta miestä nyökkäsi. Toinen miehistä vastasi:

- Suomalainen kurkku!

Kaikki miehet hymyilivät onnellisina. Nuorin miehistä sai loistoidean ja räpytti käsiään.

- Siivet siivet!

Kaikki alkoivat nauraa. Ponikin hirnui mukana. Lassikin päätti joraamisensa ohessa nauraa mukana.

- Ei millään pahalla...Mutta minä en enää mitenkään jaksa kauaa... en mitenkään... Enkä voi mitenkään lopettaa...

- Jolloin päätyisit zombieksiBorgian duunaritilalle.

- Auttakaa minua!

Viisaat miehet kaivoivat kaapista esineitä. Puurasiasta säkenöi esiin kirkas tähti, joka häikäisi Lassia. Hänen käteensä lyötiin suomalainen kurkku. Ja joku sirotteli keijupölyä hänen päälleen. Sitten miehet lukivat arabiankielisen loitsun, ja hieroivat samalla vanhaa öljylamppua.

- Anteeksi, hienon näköistä, mutta rok-otus vain villiintyy tästä.

Miehet hymyilivät.

- Jos kohtaat jotakin, mitä ei voi poistaa, tee siitä voima itsellesi.

- Mitäh?

Tiimi mumisi silmät kiinni viimeisen loitsun. Samalla Poni työnsi Lassin ovesta ulos. Juuri ajoissa! Sillä nyt Lassi alkoi kasvaa nopeudella, mikä ylitti hänen hurjimmatkin kuvitelmansa.

Rok-lintu

Lassi koki nyt muodonmuutoksen, mikä ylitti hänen hurjimmatkin kuvitelmansa. Hän huomasi muuttuvansa hirmuisen suureksi. Ei vain entisensä kokoiseksi, vaan vieläkin suuremmaksi. Hänelle kasvoivat valtaisat ruskeat siivet. Hänelle työntyi nenän tilalle suunnaton ruskea nokka. Jalkojen tilalle muodostuivat suunnattomat terävät ja käyrät kynnet.

- Mitä te teitte minulle?

Lassin ääni jyrisi laaksossa. Viisas mies huusi kädet torvella kohti korkeuksia.

- Rok-otusta ei voi poistaa! Mutta nyt sinä itse olet Rok-otus! Sinä olet itämaan hahmoista voimakkain, olet Rok-lintu! Ja toivottavasti rokotus itse Borgialle!

Lassi aikoi vastata, mutta suusta tuli puheen sijasta vain kivivöryjä aiheuttava kirkaisu. Lassi kokeili siipiään. Ne liikahtivat laajassa kaaressa. Kevyesti hän tunsi kohoavansa ilmaan.

Lentäminen oli nyt aivan toisenlaista kuin lehmänä. Hän ei ollut painoton kelluja. Hän tunsi painonsa, mutta lensi voimalla sitä vastaan. Hän kykeni valtavaan nopeuteen. Tunne oli huima. Lassi alkoi ensijärkytyksen jälkeen nopeasti nauttia rok-lintuna olemisesta. Mutta mikäs se tuolla alhaalla menikään? Taisi olla juna! Nyt olisi konnarille asiaa...

Lassi laskeutui veturin eteen ja nykäisi sen nokallaan irti vaunuista. Hän laskeutui sen jälkeen vaunurivien päälle ja pysäytti junan liikkeen kahdella siivenlyönnillä.

Ainoan katetun vaunun sisältä ojentautui konduktööri ulos ikkunasta.

- Kuka sietämätön lurjus viivästyttää Millacityn junaa? Kuka kehtaa! Tästä seuraa pään katkaisu!

Konduktööri oli erittäin vihainen. Rok-linnun kirkaisu sai konduktöörin vihan kuitenkin hetkessä laantumaan. Lassi otti konnarin nokkaansa ja pöllytteli tätä hetken puolelta toiselle.

- Myöhässä, voi ei, juna on taas myöhässä... Aivan kamalan myöhässä...

Lassi ponnahti lentoon ja kuljetti konduktöörin parilla siiveniskulla Kurrekioskin tielle, joka ei vie mihinkään. Saisipa ainakin ihohohoidon.

Kun rok-lintu palasi takaisin, junan matkustajat hurrasivat kaikki. Muumiperhe oli sirosti piknikillä radan varressa. Lentävät lehmät tulivat kummastelemaan junan pysähdystä. Lassi kuuli niiden keskusteluita:

- Merkillistä. Ei juna ole koskaan ennen pysähtynyt noin täydellisesti.

- Eipä niin. Sehän näyttäisi tulleen perille. Tavaton juttu.

- Voisikohan sitä joskus vielä päästä maahankin?

- Vain jos maito ehtyy pyöränkumeista!

Lassi työnsi veturin takaisin junan keulaan. Joulupukkikin oli nyt noussut hymyillen junaan. Taskusta löytyi myös kahdeksan poroa, jotka nopeasti ottivat itselleen hyvät sijaintipaikat junassa.

Muumipeikko ei oikein ymmärtänyt, miten kahdeksan poroa voi mahtua pukin taskuihin. Nuuskamuikkunen selitti, että eipä se nyt kovin ihmeellistä ollut. Nuorempana pukki oli nimittäin ollut kuuluisa illuusiotaikuri. Eräänä syysyönä hän hävitti korvatunturinkin näkyvistä tunniksi. Se tehtiin kuulemma peileillä.

_ - Minä en kyllä ymmärrä, miten peileillä saa porot mahtumaan pieniin taskuihin, mietti muuumipeikko.

- Ei saakaan. Mutta niillä voi saada asian näyttämään siltä, että porot olisivat joskus muka olleet taskuissa.

Muumipeikko mietti pitkään Nuuskamuikkusen sanoja.

- Ahaa. Luulen, että ymmärsin, mitä en ymmärrä.

- No minä ymmärrän ainakin paremmin taskuporojakin kuin rusinana olemista, sanoi Myy ja söi kolme rusinaa.

Joulupukki aikoi ohjata junaa. Mutta silloin taustavalo alkoi tummentua uhkaavasti. Jokin oli tulossa junaa kohden. Vaunut ja radanvarsi alkoivat tyhjentyä salamannopeasti. Muutamassa minuutissa koko alue näytti autiolta. Lentävät lehmätkin loittonivat nopeasti. Vain suunnaton rok-lintu jäi junan lähelle. Lassi oli nyt niin suuri ja vahva, ettei kyllä aikonut pelätä ketään.

Milla Camomilla Hieronymus Borgia se sieltä saapui ratsastaen mustalla lentävällä vyöllä. Taivas pimeni hänen ympärillään. Milla alkoi puhua. Ääni oli kireä ja kirkuva.

- Kuka ryöstää MINUN junani? Kuka uskaltaa! Nyt katkeaa kaula linnultakin!

Lassi kirkaisi täydellä teholla. Musta vyö pelästyi heti ja putosi maahan. Milla jäi leijumaan ilmaan pulleat reidet paljastettuina, housut näet roikkuivat hieman ilman mustaa vyötä. Mutta Millan ilme ei muuttunut.

- Vai peräti ihan itse Rok-lintu. Miten omaperäistä.

Lassi aikoi ottaa tuon mustan ministerin nokkaansa. Hän ottikin jo nopealla syöksyllä lähestulkoon Millan kiinni. Mutta Milla lausui kovalla äänellä kädet kohotettuina:

- Lakastuman sinun pitää!

Lassi putosi. Siivet kuihtuivat, kynnet hävisivät. Hän oli taas pikkuinen poika ja

aivan yksin. Putoaminen jatkui...

- Hei, herää! Löitkös pääsi pahasti?

Lassi katseli ihmeissään ympärilleen. Hän makasi skeittirampin alla ja vilkuili ympärilleen. Joukko lapsia oli jo kerääntynyt ringin muotoon rampin eteen.

- Löinkö minä pääni?

- No löit! Karsea kajahdus. Mitä ihmettä sää kyykit siellä rampin alla? Mikon lauta kajahti sun ottaan sellaisella jysäyksellä, että oksat pois. Sit sä viel pomppasit pystyyn ja iskit uudestaan pääsi rampin laitaan. Mä luulin et sää kuolit.

- No en.

- Mut sää olit ihan hengittämättäkin hetken. Ja ainakin puoli minuutti ihan kuin jossakin muualla.

- Puoli minuuttia? Enkö sen pitempään?

- Jösses. No onneks et. Ja hyvä ettei tuu verta. Mutsi hirttäis mut jos sää tulisit himaan takas nassu veressä.

- Joo. Mut pää on kyllä tosi kipeä.

- Syä suklaata. Se auttaa.

Lassi istui kentän laidalle syömään suklaata. Hän mietti siinä istuessaan, että on se vain outo juttu. Miten todelta se kaikki tuntuikaan. Niinkin pitkän ja lyhyen ajan.

Mutta miten ihmeessä hän sitten sen rampin lähelle olikaan mennyt? Jokin tässä mätti kyllä vieläkin.

Mutta samapa se. Suklaa oli hyvää.