Miiru etsii kotia

 

Miiru ei ole iso kissa. Miiru on harmaa ja pienen vihreän kumisaappaan kokoinen kissa.  Miiru pitää maidosta ja lämpimästä patterinvierustasta. Nyt hän kuitenkin tuijottaa ohiajavia autoja pensaan alta, ja hänen on kovin kylmä.

   Autot roiskuttavat vettä syyssateessa.  Miiru oli luullut asuneensa yhdessä tuollaisessa kulkuvälineessä, mutta hänet nostettiin ulos ja auto oli hävinnyt. Nyt hän oli ihan yksin. Vieressä oli orava, joka säksätti vihaisesti kissalle. Miiru ei Oravan käytöstä ymmärtänyt. Mutta ihmekös tuo oli. Kissahan oli oravan perivihollinen jumittuneena hänen kotipuunsa alle!

   Miiru kyllästyi säksätykseen ja loikki murheellisena tierumpuun piiloon. Samassa alkoi kuulua terävää komentoääntä:

-      Tunkeilija, tunkeilija! Hyökkäykseeeen!

Vesimyyräpappa se sieltä survaisi esiin hampaat tanassa. Mutta koska jopa pieni vihreä saapaskin oli vesimyyrää suurempi, pysähtyi myyrä äkisti kuullessaan Miirun sähinän.

-      Ääk. Hermot menee hermot menee. Liian suuri. Perääntykää!

Miiru odotti hetken. Sillä välin vesimyyräpappa loittoni, ja kun he loittonivat toisistaan, kaikki näytti myyräntasolta heti pienemmältä.

-      Ei huolta lapset, se pieneni! Hyökkäykseeeen!

Pappa ravasi jälleen putkea pitkin hampaat tanassa. Miiiru valmistautui sähisten kamppailuun, mutta myyrä pysähtyi puolen metrin päähän.

-      Hermot menee hermot menee. Liian iso, perääntykää!

Ei kulunut kauaa, kun putken perukoilta kuului jälleen:

-      Se on pienentynyt! Hyökkäykseeeeeen!

Tällä kertaa Miiru odotti myyrän ihan nenänsä eteen maaten matalana, sähähti sitten sydämensä pohjasta ja huitaisi tassullaan. Myyräpappa pelästyi niin, että siltä lähti taju. Se makasi siinä Miirun edessä selällään jalat jäykkinä pystyssä. Myyrälapsia hiipi lähemmäs.

-      Isi kuoli.

-      Se tappo sen.

-      Kohta se syö sen.

-      Se on ruma.

-      Pelastetaan isä.

-      Hyökätäänkö?

-      Tehdäänkö sen sijaan rynnäkkö?

-      Huono idea. Hyökätään sen sijaan.

-      Mitä jos peräännytään.

-      Isi syödään.

-      Otetaan uusi.

-      Ei oteta uutta. Rynnäkkö!

-      Hyökkäys!

-      Ei kun RYNNÄKKÖ!

-      Minähän en ryntää. Minä HYÖKKÄÄN!

Myyrälapset alkoivat nujakoida keskenään. Miiru tassutteli sillä välin lähemmäs. Kun lapset huomasivat Miirun, kissa oli jo hyvin lähellä. Myyrälapset pelästyivät niin, että heiltä meni taju.

    Miiru katseli seitsemää katollaan olevaa myyrää ja laski 28 pientä pystyssä olevaa jalkaa. Miirun mielestä vesimyyrä oli hölmö otus. Miirun ei ollut nälkä. Hän käveli putken läpi ja tuli syksyiseen ruohikkoon. Ruohikosta löytyi puolikas makkara. Miirun tulikin nälkä. Harmi kylläkin, tässä oli ketsuppia. Makkarassa piti Miirun mielestä olla sinappia.

    Miiru jatkoi matkaa vanhaan latoon. Täällä voisi varmaankin nukkua. Kissa käpertyi kuiville heinille. Oli kylmää, mutta ainakin kuivaa. Miiru jo melkein nukahti, mutta sitten hän tunsi, miten häntä tarkkailtiin. Heinien seassa oli jokin. Ehkä se oli se jostakin, mietti Miiru, ja pelkäsi pelkoa. Kun tuijotus jatkui, Miiru naukaisi hiljaa. Ehkä se ajaisi pelon pois.

   Heinistä ryömi esiin rantakäärme. Miiru sähisi.

-      Älä ssähise suotta. Räkä lentää. Minä en syö kissoja. Mutta minä olen kylläkin eksynyt. Missä päin on meri?

Miiru lopetti sähinän ja mietti hetken.

-      Ladon takana on oja. Sen täytyy mennä mereen.

- Niin lähelläkö onkin vettä ja kenties jopa herkullinen saku sammakko!

Rantakäärme nuolaisi huuliaan. Kissa näki sen kaksihaaraisen kielen ja värähti jostakin syystä.

-      Minä hain ojaa ihan muualta. Kiitoss.

Pikimusta käärme luikahti seinänraosta pois. Hiirulainen, jonka selässä oli musta rasti, tuijotti kissaa yläorrelta. Hiiri värähti, kun huomasi kissan huomanneen hänet.

-      Älä koske minuun. Pöllö vie sinut, jos kosket minuun.

Miirusta moinen väite oli hupaisa.

-      Latopöllökö minut veisi?

-      Suuri suuri pöllö.

-      Äs.  Mutta ei minun ole nälkä, eikä minua edes huvita leikkiä hiirellä. Minä haluan niin kovasti kotiin.

-      Mene sitten muualle kiitos. Ei tämä ole sinun kotisi.

-      Ulkona sataa, joten olen täällä.

-      Tiedän paremmankin paikan.

Miiru valpastui.

-      Mikä?

-      Vanha tehdas. 2000 hiirenmittaa kohden keskipäivän suuntaa. Paljon paljon sokkeloita. Lämmin tila, toisin kuin tämä kylmä ja kostea lato.

Kissa katsoi hetken savista peltoa ja hahmotti tiilirakennuksen pellon takana.

- Kiitos.

 - Ei kestä.

Kissa loikki pellon yli. Hiirulainen vannoi, että olisi kiltti koko loppuvuoden. Rantakäärme ja kissa samalla aamupalalla oli hiirulaiselle hiukan liikaa.

     Miiru mönki sisään pienestä seinänraosta. Vanha tehdas oli tosiaankin kuiva ja jokseenkin lämmin. Hän tapsutteli hiljaa pölyisillä lattioilla. Oli aavemaisen hiljaista.

-      Mitä etsit, kuului äkisti hänen takaansa. Miiru pelästyi niin paljon, että häneltä melkein lähti taju. Miirun kääntyessä hän näki suuren ajokoiran joka valppaasti katseli häntä.

-      A.a anteeksi. En tiennyt, että asut täällä.

-      No en oikeastaan asu. Oikeastaan vain vahdin täällä. Asun kylläkin ihan muualla. Tarkalleen en kyllä tiedä missä, kun tulen tänne aina autolla.

-      Oi, auto, huokaisi Miiru ja näki onnellisia muistoja. Hän melkein tunsi lämpimän takapenkin allaan.

-      Täällä katsos ei saa olla.

-      Miksi ei täällä saa olla?

-      Koska se on kiellettyä.

-      Miksi se on kiellettyä?

Koira oli vaivautunut.

-      Älä viitsi olla tyhmä. Se on kiellettyä koska se on.

Miiru istahti ja nuoli tassujaan. Tästähän voisi auetakin joku portti...

-      Anteeksi, älä suutu. Minä vain mietin...

-      No mitä?

-      Että jos täällä olo on kiellettyä, miten sinä sitten itse voit silti olla täällä?

Koira mietti synkkänä. Koira mietti pitkään, ja liikahteli levottomasti miettiessään.

-      Kuulostaa pahalta. Ehkä meidän molempien pitäisikin lähteä täältä heti pois.

-      Vai jäädäänkö molemmat ja valvotaan edelleenkin, että kukaan ei tee mitään kiellettyä?

-      Mutta silloinhan sinäkin teet sen jo.

-      Mutta sinähän teit sen kuitenkin aina ensin.

Ajokoira lässäytti häntänsä lattiaan.

 

-      Ärsyttävää. Miksi kaikki aina yrittävät sitten edes tehdä sitä, jos se on kiellettyä? Miksi kenenkään pitäisi valvoa kiellettyä tekemällä, ettei muut tee kiellettyä?

-      Niiin. Eiköhän se ole huono asia.

-      On. Meidän pitää heti mennä ulos.

-      Oi ei.

-      Miksi ei.

-      Meidän pitää lähteä hyvin hyvin hitaasti, ettei näy, että olemme olleet siellä, mikä on kiellettyä.

-      Miksi?

-      Pitää odottaa pimeää.

-      Miksi?

-      Koska sitten se ei enää näy.

-      Mitä sillä on merkitystä, koska kielletty haiseekin? Milläs sen poistat, jälki jää. Koirana tiedän sen hyvin.

-      Ei...Oi ei. Pääasia on vain että päällepäin näyttää hyvältä.

-      Kukas niin sanoi.

-      Äitikissa. Hän tuli hiekkalaatikoltakin niin siististi. Hajusta riippumatta neljä siroa sipaisua.

-      Sus. Peitetäänkö kakka?

-      Totta kai. Eihän se muuten näytä hyvältä. Vai näyttääkö sinusta?

-      No ei. On sekin kyllä totta.

Ajokoira istui keskellä hallia.

- Isäntä yleensä kertoo nämä asiat.  Mutta ei hän ole kieltänyt näyttämästä huonolta.

-  Oi. Miten erikoista.

He katselivat yhdessä kohden ulko-ovea.

-      Illalla hän tulee ja tuo makkaraa.

-      Oh.

Niin kävikin. Illalla tuli Hero- koiran isäntä kahden pikkutyttönsä kanssa käymään tehtaalla. Tytöt ihastuivat ikihyväksi pikku kissanpennusta, jonka kanssa heidän Heronsa oli ilmiselvästi ystävystynyt. Isä oli tänään hyvin pehmeällä tuulella. Jo kahdessadasseitsemäs ”saanhansaanhan pliispliis” tuotti tulokseen. Miiru pääsi taas autoon silitettäväksi ja alkoi heti kehrätä.

   Kotona äiti murahti.

-      Vai vielä kissakin.

-      Se on äiti söpö.

-      Niin olen minäkin.

-      Joo joo, mutta tää on kissa. Kato se kehrää.

-       Ihme.

-      Joo. Anna sille maitoa.

-      Yhdellä ehdolla.

-      No mikä?

-      HUONEENSIIVOUS!

-      Äs.

   Miiru kotiutui nopeasti. Hän painautui illalla ajokoiran viereen. Hero oli jotenkin söpö ja turvallisen hallittava.

-      Tiedätkö Hero mitä?

-      No?

-      Minusta tuntuu, että sinun pitää edelleenkin tehdä sitä, mikä on kiellettyä.

-      Miksi?

-      Koska jos sinä et tee sitä, kaikki muut tekevät. Ja jotta kiellettyä tehtäisiin oikein vähän, sinun pitää tehdä sitä paljon.

-      Miksi?

-      Koska sinä olet Hero.

-      Onko se jokin syy?

-      On. Herona olo on aina syy tehdä kaikkea kiellettyä.

-      Ai.

Oli hetken hiljaista. Sitten Hero sanoi:

-      Et ole oikeassa, mutta parempi tehdä asia miten isäntä sanoo. Hän on sentään herra, ja varmaan ymmärtää parhaiten nämä asiat. Mutta helpotti tuokin omaatuntoani. Kiitoksia Miiru. On hyvä, kun olet täällä. Ennen oli paljon yksinäisempää.

-      Oi, niin oli.

Kaappikello raksutti. Pian kaikki olivatkin jo unessa.