Nuori prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen oli aika liikunnallinen ja rohkea nuori tyttö. Ennen naiseksi ryhtymistään hän teki monia retkiä, joita hän myöhemmin naisleikissään ajoittain suuresti kaipasikin. Nykyaikana prinsessa tuskin olisi tyytynytkään isona olemaan pelkästään hemaiseva kuningatar. Niin paljon hän ulkoilureissuista piti.

Prinsessa oli kerran havainnut kansan parissa liikkuessaan kauniin tytön, jolla oli ollut paljolti hänenkaltaiset kasvot ja piirteet. Prinsessa kutsutti salaa tuon kauniin tytön luokseen. Kahden kesken he sopivatkin järjestelystä, joka jäi lopulta salaan niin isältä, äidiltä, haltiatarkummeilta kuin tuonettareltakin: He vaihtoivat paikkoja ajoittain. Nimittäin maalaistytöstä sai prinsessan opettamalla maskaustaidolla niin prinsessan itsensä näköisen, että eroa oli vaikeaa havaita. Taas ilman pukujen vaihtoa ja ehostusta heitä ei voinut kuvitellakaan samaksi tytöksi. Prinsessan lähtiessä maalaistyttönä tutkimusmatkoilleen sai maalaistyttö jäädä sänkyyn leikkimään migreeniä ja pahoinvointia. Toisin kuin prinsessan vanhemmat luulivat, ruusunen ei koskaan kärsinyt kummastakaan. Yhtä prinsessan hevosista säilytettiin maatilalla, johon prinsessa toimitti 4 kultarahan kuukausikorvauksen järjestelystä. Ja tästä systeemistä kaikki osapuolet hyötyivät suuresti!

Olipa valtiovieraillakin sitten ihastelua, kun silmät säihkyvä terhakka prinsessa Ruusunen tuli tervehtimään heitä linnansalissa. Ero kalpeisiin ja pölyttyneisiin torniprinsessoihin oli huima. Moni prinssi menetti prinsessalle sydämensä jo ennen kuin tämä täytti edes 13 vuotta. No, pakko myöntää, oli tämä prinsessa oikein kaunis muutoinkin.

Mutta olisi maalaistyttökin voinut päätyä prinsessaksi valtiosaliin. Kerran se oli jopa oikein lähellä. Eikä se ollutkaan synkkä ja myrskyinen yö, vaan kaunis elokuinen päivä- seuraava prinsessan kalenterissa ollut työtehtävä tuntui olevan turvallisen kaukana, vasta seuraavan päivän iltakuudelta. Tokihan edeltävänä päivänä pikku reissun ehtii tehdä!

Ja niin järjestely pantiin käyntiin. Maalaistyttö tuli linnaan hymyillen, peseytyi, maskautui ja otti lepo- ja päänsärkyasennon. Ruusunen puki pestyt – sillä siihen likaosuuteen kansanelämästä hän ei kiintynyt –maalaisvaatteet ylleen, ja lähti hakemaan hevostaan Trubaduuria.

Tästäpä tulisikin ihana kesäpäivä!

Ruususella olikin mielessään kutkuttava kohde. Maatalon emäntä oli kertonut suuresta Semmerwaldin luolasta, minkä sisällä hän pienenä oli lyhdyn kanssa uskaltautunut käymään, suurella marmorisalilla asti. Marmorisalin ihmeiden kuuntelu oli saanut Ruususen haltioitumaan. Sen paikan hän halusi todella nähdä! Mutta kovin oli Ruusunen saanut emäntää suostutella, että tämä oli myöntynyt kertomaan Semmerwaldin suuaukon sijainnin. Emäntä nimittäin pelkäsi Ruususen puolesta. Tiesihän emäntä sen, että sinne Ruusunenkin halusi, kun sijaintia kysyi. Paikan hän oli kertonut vasta, kun Ruusunen vannotti, että ei menisi kuin marmorisaliin asti.

”Luolan syvyyksissä asuu maahisia, ne vievät sinut tuonen maahan,” sanoi emäntä varoitukseksi Ruususelle.

Mutta Ruususen mieli oli kesää täynnä, kun hän ratsasti pyökkilehdon läpi Trubaduurilla. Linnut lauloivat oksilla. Tuuli pöllytti pitkiä vaaleita hiuksia. Elämä oli ihanaa!

Luolan suuaukko putkahti näkyviin pienen puron päätteeksi. Suuri kivi peitti pääosin aukon, mihin puro solisi sävyisästi liplatellen.

”Miten sievää”, mietti Ruusunen ja sanoi Trubaduurille:

- Pysy tässä. En sido sinua, että voit väistyä petoja ja varkaita. Mutta lupaa pysyä lähellä. Tule heti tänne, kun vihellän.

Trubaduuri hirnahti ja nyökkäsi. Eikä aikaakaan, kun se jo ahmi ruohoa kovin tarmokkaasti.

Prinsessa sytytti kynttilän ja pujotti sen lyhtyyn. Tulukset hän pujotti ratsastustaskun sisään, missä oli myöskin kaksi varakynttilää ja pala leipää. Satulalaukusta hän otti mukaansa vielä yhdet housut ja villapaidan ja puki ne päälleen. Maan alla ei ehkä ollut ollenkaan lämmintä.

Luolan suuaukko oli pieni, ja prinsessan täytyi ihan kumartua. Vähitellen luola kuitenkin laajeni. Kattokin kohosi hyvin korkealle. Puron leppoisa solina piti prinsessan hyvällä tuulella.

Neljän mutkan jälkeen aukesi marmorisali hänen eteensä. Miten kaunis se olikaan!

Suuret moniväriset tippukivet kohosivat lattiasta kattoon ja katosta lattiaan. Kaikkialla oli valkoista. Puron leppoisa solina soitti maagista musiikkia Ruususen korviin. Miten kaunista täällä olikaan! Prinsessa istuutui pitkäksi ajaksi paikoilleen. Luolan kauneus oli erittäin suurta.

Puro jatkoi matkaansa salin takaosasta kutsuvasti viekoitellen. Prinsessa muisteli kieltoa, mutta maahisiin hän ei uskonut. Niinpä hän jatkoi matkaansa. Olihan nyt kulunut vasta alle puolet ensimmäisestä kynttilästä!

Hetken aikaa puro kulki vielä tunnelin vartta, mutta sitten vesi katosi pieneen ahtaaseen koloon. Luola ei kuitenkaan päättynyt, vaan oikealle päin jatkui hyvin vanhan näköinen käytävä. Prinsessa söi leivän ja joi vettä reippaasti, kun sitä vielä oli saatavilla. Sitten hän jatkoi matkaansa kuivaan ja äänettömään luolaan. Luolan seinillä oli syvennyksiä. Jokin niistä saattoi olla jopa uusi suuaukko jonnekin toisaalle! Tämä kaikki oli hyvin jännittävää!

Uusi sali, nelin verroin edellistä suurempi, avautui Ruususen eteen. Miten upea se olikaan! Pohjassa oli syvä halkeama, jonka yli saattoi hyppiä. Katosta lattiaan asti ulottui suuri valkoinen pylväs. Reunoilla oli kasoittain tippukiviä. Prinsessa käveli suuren pylvään luokse.

- Sinä olet maailmanpylväs, hän sanoi.

Luolassa oli erittäin hiljaista. Ruusunen saattoi kuulla jopa oman verensä liikkeen. Missään näin hiljaisessa paikassa hän ei ollut koskaan ennen ollut. Prinsessa sanoi vielä ääneen:

- Olisipa juustoa!

Hiljaisuus oli kaiuton. Hienoa, aivan upeaa!

Prinsessa jatkoi kammion takaosaan, mistä lähti alaspäin pyöreä ja sileäseinäinen luola. Ruusunen jatkoi eteenpäin. Luola jyrkkeni ja jyrkkeni. Hetken Ruusunen oli jo kääntymässä takaisin, mutta sitten hän kuuli tutun puron solinan edestään. Sen hän halusi nähdä! Ja kuinka ollakaan, tuota pikaa pikku puro tulikin vasemmalta yläviistosta tähän onkaloon. Luola jatkui vasemmalle röpelöpohjaisena. Ensimmäinen kynttilä alkoi olla jo lyhyt. Prinsessa päätti, että kun ensimmäinen kynttilä olisi lopussa, hänen olisi pakko palata, vaikka mikä olisi.

Tovin puro mutkitteli solisten alaspäin. Sitten puro alkoi vimmatusti ryöpytä. Kulku muuttui vaikeaksi. Suuren punakivisen lohkarepaaden takaa Ruusunen näki, miten vesi syöksyi suuren jyrkänteen yli kovalla kohinalla syvyyksiin. Ero äskeiseen hiljaisuuteen oli tyrmäävä. Eteenpäin ei päässyt. Putous oli täysin pystysuora, ulottui seinästä seinään, ja aukon syvyys oli vain parisen metriä. Ryöppyävä vesi peitti jatkon näkyvistä.

- Tämähän voi jatkua loputtomiin. Olen kulkenut jo ainakin kolme kilometriä,

sanoi Ruusunen ääneen. Samalla hän mietti, että hän saattoi nyt olla ja suurten jäähuippujen sisäosissa. Ja miten lämmin täällä olikaan siihen nähden!

Ruusunen söi loput leivät ja joi vettä. Ensimmäinen kynttilä oli aivan lopussa. Hän otti toisen kynttilän esiin, sytytti sen ensimmäisen pätkällä ja työnsi sammutetun nysäpätkän taskuunsa. Voisihan sitä vielä tarvitakin, turha heittää pois.

Nousu oli paljon raskaampaa kuin alastulo. Vei hyvän tovin, ennen kuin hän saapui kohtaan, missä puro erkani hänen tuloreitistään.

- Muistan sinut, sanoi Ruusunen hymyillen ja kääntyi kohden ylösnousevaa hiljaista tunnelia.

Tämä vasta raskas noustava olikin! Prinsessan oli pakko vähentää vaatetta. Takin ja housut hän sitoi vyötäisilleen. Varakynttilän ja tulukset hän varmisti narulla. Niitä ei sopisi pudottaa! Ja oli syytä pitää vauhtiakin. Olihan tämä paluu nyt selvästi tulomatkaa hitaampaa.

Hyvän ponnistelun jälkeen hän tuli uudelleen maailmanpylvään saliin. Olipa mukavaa nähdä se uudelleen. Nyt nousukin loivenisi. Mutta kauhukseen Ruusunen huomasi, että kammion vastakkaisella seinällä olikin kaksi suuaukkoa. Varovasti hän meni tutkimaan vasemmanpuoleista. Kalliossa ei näkynyt mitään jälkiä. Hän katsoi taakseen ja muisteli. Kaikki näytti entisenkaltaiselta. Toisen luolan suullakaan ei näkynyt mitään jälkiä. Mutta pylväs näytti täältä käsin hieman erinäköiseltä.

Ruusunen nielaisi. Nopein askelin hän palasi vasemmanpuoleiseen haaraan. Hän oli lähes varma, että oli tullut juuri täältä. Puolet toisesta kynttilästä oli kohta palanut. Ruususen mieli keveni, kun hän tuttujen syvennyksien lisäksi näki luolan pohjahiekassa oman siron kengänjälkensä. Oikea reitti!

Ilo oli hieman ennenaikainen, sillä pian prinsessa huomasi, että luola haarautui kovalla kalliolla kahteen eri haaraan. Tätä paikkaa hän ei muistanut. Terävä kallionkärki jakoi kaksi yhtä leveää haaraa eri suuntiin. Tullessa hän oli luullut tätä kohtaa erääksi syvennykseksi. Tai näin Ruusunen asian ainakin ajatteli. Oikea vai vasen?

Ruusunen mietti ankarasti. Mutta hän ei keksinyt mitään, minkä takia toinen olisi ollut se haara, mistä hän oli tullut. Kevyesti peläten hän työntyi oikeanpuoleiseen haaraan.

Luola jatkui eteenpäin melko tasaisena. Veden solinaa! Prinsessa helpottui. Pian edessä oli kohta, missä puro katosi maan alle. Se oli hiukan eri näköinen, mitä hän muisti. Mutta nythän tultiin eri suunnasta.

Luola jatkui ylöspäin kohisevan puron vartta. Oliko ulkona satanut vai oliko tämä ihan eri puro? Epäily hiipii Ruususen mieleen. Edessä avartui nyt sali. Se oli kaunis ja monivärinen – mutta miten se näytti jotenkin silti erilaiselta, vaikka se niin samanmuotoinen, samannäköinen ja samankokoinen olikin? Mutta ehkä se oli vain eri näkösuunnasta johtuvaa?

Ruusunen kiirehti askeliaan. Toinen kynttilä oli jo hyvin vähissä. Salin toinen aukko löytyi onneksi puron varresta. Virtaus rauhoittui. Se oli hyvä merkki- olihan?

Luola jatkui hetken – toisen hetken, ja kolmannenkin hetken. Luola nousi loivasti ja jatkuvasti. Kynttilä lepatti sen karkeilla seinillä. Sitten puro hävisi luolan oikealle sivulle kallionkärjen alle. Prinsessa oivalsi heti, että nyt hän oli eri luolassa kuin mistä oli tullut. Hän ymmärsi myöskin, että tilanne oli vakava. Toinen kynttilä sammuisi aivan kohta.

Mutta edestä tuntui ilmavirtausta. Ruusunen kiirehti askeliaan, hän melkein juoksi.

Toisen kynttilän sammuessa hän näki jo päivänvaloa edessään. Suuaukko! Prinsessa huokasi helpotuksesta. Tuli tuo suuaukko ihan mihin tahansa, ulkona hän voisi kyllä taivaltaa Trubaduurin luo.

Ruusunen kurkisti suuaukosta ulos. Ilta oli jo pimenemässä. Auringon viime säteet osuivat vuoren seinään värjäten sen punertavalla sävyllä. Voimakas tuuli nousi alhaalla, syvällä alhaalla olevasta metsästä. Korppi kierteli jyrkänteen ympärillä.

Kalliot olivat pystysuorat joka puolella luolan suuaukkoa. Jyrkänneseinä jatkui satoja metrejä joka suuntaan. Suoraan alaspäin oli yli sata korkeusmetriä harmaata kalliota. Prinsessaa huimasi. Hän oli kuin kärpänen seinällä. Prinsessa mietti ankarasti. Samalla aurinko alkoi vaipua horisontin taakse. Jyrkännekin alkoi tummua.

Ruusunen kulki niin pitkälle luolaan takaisinpäin, kuin suinkin näki. Sitten hän kaivoi tulukset esiin ja sytytti viimeisen kynttilänsä.

Takaisin ja alaspäin. Ruusunen piti kevyttä juoksuvauhtia. Pimeään luolaan jääminen ilman ruokaa ja valoa ei tuntunut viihdyttävältä. Puro palasi luolaan kalliopaaden alta. Pitkä hölkkä mutkittelevien rosoisten kallioiden keskellä. Onneksi alaspäin meno oli nopeampaa1

Suuri sali tuli vastaan. Prinsessa aavisti ja tunsi salin kauneuden. Miten hieno se olikaan! Mutta kevyt metallinmaku hänen suussaan pakotti prinsessan sivuuttamaan tämän nähtävyyden juoksuaskelin. Vastaseinän taipeesta pääsi alaspäin. Oliko se varmasti tämä reitti? Oli, maassa näkyi oma jalanjälki. Pikavauhtia alaspäin!

Paljon syvemmälle prinsessa jatkoi kohisevan puron vartta. Hän hörppi nopeasti ohikulkevasta purosta raikasta vettä. Nyt oli kiire! Kohta jo neljännes oli kulunut viimeisestäkin kynttilästä, ja hän juoksi alaspäin, yhä alaspäin.

Joki katosi kapeaan kuiluun. Vasemmalle pääsi, hiekassa näkyi tulojälki. Jo kolmannes viimeisestä kynttilästä oli palanut. Kynttilä lepatti tuokion päästä jälleen täydellisessä hiljaisuudessa. Ruusunen tunsi taas verensä kohinaa korvissa. Nyt hän muisti vilkuilla ympärilleen. Vauhtia oli pakko hiljentää. Hänellä ei olisi enää varaa juosta kaksoishaarasta ohi. Oliko se tuossa? Ei se oli umpiperä. Entä tuo? Ei, Ruusunen pelkäsi, että hän oli jo mennyt ohi kaksoishaarasta. Pitäisikö kääntyä? Ei, pakko sen oli olla edessäpäin. Ihan pakko. Liekki loi varjoja kalliosärmistä, mitkä olivat teräviä. Yhä syvemmälle vei tie.

Lopulta prinsessa näki kaksoishaaran! Vauhdilla hän juoksi ylöspäin, mutta hengästyi samalla. Kynttiläkin melkein sammui.

- Malttia, sanoi Ruusunen itselleen.

Se auttoikin. Pitkä nousu alkoi uudestaan, nyt paljon loivempana kuin äsken. Juoksu alkoi jo väsyttää Ruususta. Mutta periksi ei voisi nyt antaa! Loputtoman tuntuisen ajan päästä vesi palasi luolaan tutun näköisestä kohdasta. Ruusunen joi ahnaasti janoonsa. Onneksi täällä oli vettä!

Ruusunen seurasi jokiuomaa. Viimeisestä kynttilästä oli alle puolet jäljellä. Luolan solina ei nyt enää rauhoittanut Ruususta. Nousu hidasti liikkumista tuntuvasti. Mitään mutkista hän ei muistanut. Epäily oikeasta reitistä heräsi uudelleen. Vasta oman jalanjäljen näkeminen hiekassa rauhoitti mielikuvituksen. Ruusunen alkoi huomata olevansa jo hyvin väsynyt. Hidastamisen sijaan hän yritti kiiruhtaa. Kynttilä hupeni.

Nousu jatkui edelleen. Puro solisi tasaisesti. Kauniit kalliosärmät vilahtelivat Ruususen vieressä.

Lopulta tuli vastaan tutun näköinen marmorisali. Mutta voi! Toisella seinällä näkyikin kolme sisääntuloaukkoa! Miten hän ei ollut huomannut niitä! Kauniin salin keskellä prinsessa vilkaisi kynttilänsä. Enää neljännes viimeisestä kynttilästä oli jäljellä.

Ensimmäinen suuaukkoehdokas oli onneksi pelkkä syvennys joka ei vienyt mihinkään. Toinen oli oudonnäköinen ja kuiva luola. Puroa ei näkynyt. Kolmannesta aukosta tuli soliseva puro. Prinsessa loikki ketterästi kivien yli ja työntyi yhä ylöspäin. Hän tiesi, että vielä pitkä pätkä nousuvoittoista matkaa oli yhä jäljellä.

Luolan suu läheni nyt, mutta samalla kynttilä hupeni nopeasti. Yön alkaessa ulkomaailmassa ilmavirtaus alkoi käydä luolan sisään, ja sai kynttilän lyhdyssäkin

lepattamaan ja palamaan nopeammin. Vaikka Ruusunen kiihdytti juoksua, hän näki kynttilan hupenevan silmissä. Viiden mutkan ja hengästyttävän käänteen jälkeen luolaan tuli pimeys viimeisen kynttilän sammuessa,

Hetken Ruusunen huohotti paikallaan. Sitten hän istuutui ja etsi puron. Vesi tuoksui hyvälle, Ruusunen joi. Sitten hän jatkoi kontaten nousuaan, Housut kastuivat purossa. Mutta se ei haitannut. Kiireen poistuminen helpotti jollakin oudolla tavalla Ruususta. Matka jatkui tunnustellen. Pian tuli purossa kuitenkin täysin tasainen kohta vastaan. Mihin suuntaan puro jatkui?

Prinsessa etsi tulukset ja sytytti lyhyen, lyhyen jäämän ensimmäisestä kynttilästä. Lepattaen se valaisi pikkusalin, minkä läpi vesi kulki. Nyt Ruusunen juoksi, juoksi kovaa. Tämä kynttilä ei pitkään palaisi! Mutta nopealla juoksulla hän ehti neljä mutkaa ja kolme pientä joenporrasta ylöspäin, ennen kuin lyhty lopullisesti sammui.

Se sammahdus tuntui Ruususesta kolealta.

Konttaus jatkui puronvartta ylöspäin. Hetken kontattuaan Ruusunen näki valotäplän edessään. Harhoja? Menninkäisiä? Hän päätti jatkaa konttaamistaan. Valopisteitä tuli lisää. Pian niitä oli joka puolella. Ruususelta vei hetken tajuta, että hän oli ulkona. Hän tunsi kättään vasten luolan suukiven. Trubaduurin moittiva hirnahdus kuului aivan vierestä niin yllättävänä, että Ruusunen pelästyi.

Hän ojensi kätensä ja tavoitti Trubaduurin turvan.

- Ihanaa nähdä sinut, tai oikeastaan kuula ja tuntea, naurahti ruusunen.

- Olet maailman paras hevonen.

Trubaduuri hörisi, ja Ruusunen nousi ratsunsa selkään. Hitaasti ja varovasti Trubaduuri lähti askeltamaan. Ruusunen piti ohjaimet löysällä ja lepäsi hevosensa kaulalla. Se osaisi pimeässä kotiin paljon paremmin. Susi ulvoi jossakin. Se ei haitannut Ruususta. Ei niistä koskaan ennenkään ollut ollut mitään harmia.

Ruusunen nukkui jo ennen maatalolle palaamistaan. Suuresti huolestunut emäntä kantoi Ruususen maalaissänkyyn nukkumaan. Olipa tiedossa vielä yksi päänsärky-yö hänen omalle tyttärelleen - mutta ne linnan herkkulevot olivat kylläkin hänen tyttärensä mielestä ihania lepohetkiä maatöistä.