Seitsemän Lumikkia ja kääpiö

 

 

Olipa kerran erittäin söötti pikkuinen kääpiö. Hän eleli nuoruutensa Metsänvartijan talossa normaalikasvuisten sisarustensa kanssa. Hän piti elämäänsä aika onnellisena, vaikka välillä olikin hiukan ärsyttävää leikkiä jänistä joka metsästysleikissä. Leikkinuolet sattuivat nimittäin takamuksiin. Hänen nuorempien ja kookkaampien veljiensä mielestä kukaan muu ei sopinut leikeissä riistaksi.

   Kuningas, joka itsekin oli pienikokoinen, halusi kerran nähdä tällaisen söpön erikoisuuden. Suurin odotuksin hän saapui metsästäjän majalle. Mutta voi surkeus! Mikä nolaus kaikille kääpiökokoisille! Rotevat sisarukset olivat pukeneet taas pienen söpön kääpiön pupupukuun ja ammuskelivat pihalla pomppivaa pikkuista veljeään tylsillä puunuolilla.

    Kuninkaan mielestä tämä nolasi pahasti kaikkia maailman pienikokoisia ihmisiä.

”Hävitä tämä nolo otus!” Määräsi kuningas. ”Muutoin teloitutan koko perheesi!”

    RASKAIN MIELIN lähti metsästäjä viemään lastaan metsään unohtuneelle kivialttarille. Mutta hän ei tietenkään voinut surmata pikkuistaan.

   ”Mene kauas, kauas pois, äläkä milloinkaan palaa!” Itkien lähti metsästäjä kotiinsa. Kääpiökin itki. Millä hän nyt eläisi, mihin päänsä kallistaisi? Kaiken lisäksi metsän eläimetkin olivat äkäisiä. Linnut hyökkäilivät, sääsket ja paarmat purivat ja kettukin murisi kääpiölle. Kääpiö koetti levätä sammaleilla, mutta keltamuurahaiset jyrsivät hänen nahkaansa. Metsässä ei saanut pienintäkään rauhaa.

    Kääpiö oli jo hyvin väsynyt, kun hän saapui kauniin talon luo, joka oli metsän laitamilla. Talo oli koristeltu ihanilla koristeilla ja maalattu vaaleilla väreillä. Ovella oli hevoslehti ja kissankuvia sekä kasvorasvapurkki. Kääpiö kokeili varovasti ovea. Se oli unohtunut auki.

     Huhuu? Eipä ollut ketään kotona. Mutta mikä järkyttävä sotku oli nätin talon sisällä! Tiskit olivat kasoissa pöydillä, vaatteet lojuivat hujan hajan lattioilla ja pöly peitti suuren osan huonetta. Kylpyhuoneen edessä oli satamäärin erilaisia voide- ja lääkepurkkeja, keittiön apupöydällä lojui kymmeniä maustepurnukoita. Roskis oli ollut hajusta päätellen tyhjentämättä viikkokausia.

Yök, sanoi kääpiö. Hetken pohdittuaan hän tarttui toimeen ja siivosi 7 tunnin kuluessa koko talon. Siinä ohessa sai syötyä riittävästi vanhoja pizzankantoja, jotta nälkä loittoni. Illan tullessa talo kiilsi ja tuoksui raikkaalle.

”Olipas rankkaa. Minä olen ihan lopussa”, huokasi kääpiö ja meni nukkumaan yhteen 7 sängystä, jotka hän oli yläkerrasta löytänyt.

    Illalla 7 Lumikkia saapui metsänlaitaan tila-autolla. Pitkä päivä vakuutusyhtiössä oli päättynyt ja Lumikit palasivat kotiinsa uupuneina. Hirmuinen oli Lumikkien hämmästys, kun tupa hohti puhtauttaan.

 ”Mihin minun hevostarvikkeeni on kätketty, nurisi vanhin Lumikki, no1.”

”Missä on minun Buranat”, voihkaisi 2. Lumikki ja nojasi takakenoon kuistilla.”

”Kuka on syönyt kaikki pizzajämät, yök”, sanoi  kolmas Lumikki, mutta kuitenkin hymyili.

”Onhan täällä kodikasta. ”Ja miten hyvä tuoksu”, lisäsi neljäs. Kolme viimeistä Lumikkia kipittivät korkokengillä yläkertaan katsomaan, kuka siellä olisi.

    Kääpiö heräsi siihen tunteeseen, että joku katseli häntä. Kuka se mahtoi olla? Varovasti hän kurkisti peiton alta ja näki seitsemän hurmaava tyttöstä. Kaikkien hiukset olivat tummat kuin eebenpuu. Olivat muuten ihan saman näköisiä.

- Voi miten söötti kääpiö!

Ja kääpiöstä tuli välittömästi Lumikkien rakkain otus. Sillä se oli ihana ja harmiton. Kaiken lisäksi älykäs ja hyödyllinen. ”Onni on rutistaa ikiomaa kääpiötä”, sanoi nuorin Lumikki, ja puki kaikkien tunteen sanoiksi.

    Niin kääpiö jäi asumaan 7 Lumikin luokse. Arjen asettuessa Lumikit huomasivat, että miten tavattoman tiukka ja hyödyllinen asia oli, että kääpiö oli tullut heidän taloonsa.

    Kääpiö tosin nalkutti välillä, mutta yleensä melko aiheellisista jutuista. Talon sotkeminen boheemilla tavalla piti lopettaa, kääpiö nurisi yllättävän tehokkaalla ja tarmokkaalla tavalla lojuvista tavaroista. Ylettömästä shoppailusta sai vuorostaan  jälkiruokasanktion. Sitä taas ei yksikään Lumikki halunnut. Olihan kääpiön ihana dieettijälkiruoka vähäkalorista ja silti  niin hoikentavaa! Shoppailun rajoittuessa alkoi tilipussiin kertyä mammonaa!    

   Kääpiö esti masennuspäänsärkyäkin jo pelkällä hymyllään. Päälaen hieronta ja kainalokarvojen leikkaus sujuivat kääpiöltä kuin tanssi. Lääke- ja pillerikiintuiökin otettiin käyttöön. Kääpiö teki joka lumikille särkylääke- ja laihdutuslääketaulukon. Aina kun yksi lumikki söi lääkkeen, piti panna rasti omaan sarakkeeseen. Jokainen turha rasti tiesi halauskieltoa. Jopas pillerienpopsinta väheni. Alkoholiannos pienennettiin kymmenesosaan aiemmasta.

   Seurauksena kaikesta tästä Lumikit alkoivat tulla iloisemmiksi ja tyytyväisemmiksi. Talo pysyi siistinä sisältäpäinkin. Kaikki Lumikit rakastuivat tulenpalavasti omaan pikku kääpiöönsä. Vähitellen muukin metsän väki kuuli kääpiön ennennäkemättömistä johtajantaidoista. Hän johti seitsemän lumikin taloa ilman pienimpiäkään vaikeuksia! Niin moni prinssikin oli paennut tuon seitsemänosaisen prinsessan kotoa. Lumikkien taloa oli pitänyt itse kuningaskin riivattuna. Jos kääpiö sai noin helposti asiat järjestymään, hänen piti olla ilmiselvästi koko valtakunnan paras johtaja.

     Kuningas kuuli huhuja itseään taitavammasta kääpiöstä. Hän soitti nopeasti Traivers Houselle, omalle hoviviskaalilleen:

- Kerro kerro konsultti, ken on etevin kääpiö?

Yleensä kuninkaalle sanottiin: ”Kuningas on etevin”. Mutta nyt puhelimesta kuului:  ”Tosisöötti kääpiö, luona Lumikkilauman, kaikkein etevin kylläkin, tänä päivänä on. 

Kuningas vaipui ensin velttona lattialle. Mutta sitten hän kimpaantui tulisesti ja rikkoi puhelimen. ”Kun väki saa tietää tästä superkääpiöstä, he haluavat syrjäyttää minut. Se ei vetele! Kääpiön on aika lopultakin kuolla.”

    Kuningas pukeutui nuohoojaksi ja laahusti mustissa vetimissä Lumikkien talolle. Lumikit olivat pahaa aavistamattomina töissä. Kuningas kolkutti kevyesti oveen ja sanoi karhealla äänellä kolme kertaa:

   - ”Vuosittainen nuohous”.

   Vaikka kääpiötä olikin tiukasti varoitettu avaamasta ovea, niin pakkohan nuohooja oli sisään laskea.

   - Anteeksi. Mutta piippu on putsattava. Tässä muuten virkistävä nuohoojan omena. Olen pakannut sen muovipussiin, jotta se ei nokeentuisi.

- Ei kiitos, maha on täynnä.

- Syö nyt vain. Se on lahja. Mutta jos nuohousyrityksemme lahja ei kelpaa, meidän täytyy lain puitteissa siirtyä 12% alv:n kannasta 22%:iin ja koko nuohouksen hinta nousee.

- Onpas outoa.

- Eikös olekin. Kuningas määrännyt, ei auta...

- Oi voi. Onko omppu pakko syödäkin?

- On. Muutoin se on lahjus ja joudun ketjuihin.

    Kääpiö huokasi syvään ja haukkasi omenaa. Mutta tuskin hän oli omenaa saanut puraistuksi, kun hän jo kaatui  elottomana lattialle.

   Vääryys voittaa, riemuitsi kuningas, ja poistui hihitellen ulko-ovesta.

   Lumikit saapuivat juuri tila-autolla töistä. Suunnaton raivo valtasi Lumikkien lauman, kun he yhdellä silmäyksellä ja naisenvaistolla ymmärsivät, mitä oli tapahtunut. Lumikit syöksyivät mustat käsilaukut heiluen poloisen pahan kuninkaan kimppuun, joka yritti epätoivoissaan paeta vuorille, niin kuin moni prinssi aiemmin. Lumikit kuitenkin seurasivat kuningasta ja jakelivat iskuja, kunnes kuningas ajautui saarroksiin jyrkänteelle. Käsilaukkujen sarjatuli hakkasi kuningasta. Hän yritti paeta naislauman vihaa hämähäkkimäisellä kiipeilyllä. Se ei kuitenkaan voinut onnistua. Silmänräpäyksessä seitsemän Lumikin käsilaukkujen voima sinkoutui hänen sormilleen. Hurjasti parkaisten kuningas putosi hurjan kurjalta kammojyrkänteeltä alas louheaakin karheampaan louhikkoon.

Lumikit palasivat allapäin kotiin. Pikku söötti kääpiö oli kuollut. He asettivat lemmittynsä lasiarkkuun, ja itkivät monta päivää sen äärellä.

   Vakuutusyhtiön johtaja poikkesi Lumikkien luona. Työvoimasta puuttui jo kolmatta päivää 7 prinsessaa. Ääni karheana hän aikoi tulla kovistelemaan prinsessalaumaa, mutta heltyi nähdessään söötin kääpiön lasiarkussa.

- Miten surullista.

Johtaja istui Lumikkien viereen. Itku täytti metsän.

- Onneksi meillä oli henkivakuutus, sanoi kolmas Lumikki.

Vakuutusyhtiön johtaja piristyi.

- Ai meidän yhtiössä?

- Niin...

Johtaja nousi kääpiön luokse ja kumartui hänen ylleen.

- Mutta eihän hän ole kuollut. Myrkkyomena on vain juuttunut syvälle hänen kurkkuunsa..

Johtaja kaivoi omenan pois, mutta kääpiö pysyi tyrmättynä.

- Lumikit, antakaa pian tekohengitystä.

Lumikit antoivat kääpiölle vuorottain tekohengitystä ja tuimia suukkoja. Lopulta kääpiö avasi silmänsä ja piristyi.

- Mitä tapahtui?

- Hän elää!

   Viikon päästä kaikki oli jo kohdallaan. Lumikit esittelivät mielitiettynsä valtakunnanneuvostolle, ja  kääpiö julistettiin yksimielisesti uudeksi kuninkaaksi. Kansa rakasti palavasti uutta kuningasta. Olihan tuo uusi kunkku  hellempi, söpömpi ja fiksumpi kuin edellinen. Lumikkien hankittua sitten kerran omat prinssinsä hän pääsi nauttimaan rauhassa asemansa tuomista eduista. Mutta oli Lumikkeja sen jälkeen aina kovasti ikäväkin. niin hienot hiukset kaikilla, muistuttivat jotakin puuta. Mutta onneksi ne tulivat katsomaan kerran vuodessa joka ikinen.