Trokdolyytit ja salakalastaja

 

 

Kerran kauniin pikkuisen joen rannalla oli pikkuinen poika. Pojan nimi oli Niilo. Niilo Antero piti hunajasta, kissoista ja hillolätyistä. Niilo A Vehnervuo piti myöskin lenkkitossuista, joissa oli valkoisia palloja. Niilo kenkäkyttä piti kumisaappaistakin joissa oli valkoisia palloja. Kaiken lisäksi Niilo täysin kalaa syömätön piti kaikista elävistä kaloista, vaikka ne olisivat ihan pallottomiakin.

    Samana aamuna, pienen vihreän ja limaisen viemärin katveessa, herkutteli trokdolyyttiperhe herkullisella liejulla. Isätrokdolyytti oli juuri kasannut kilotolkulla mönjää koko perheen ratoksi keskelle kotiviemäriä. Olipa herkullista ja ravinnepitoista huubatuubaa! Kyllä kelpasi juhlia ja nauttia lämpimässä tuubissa. Helppoa kun on aina iloisen trokdolyytin kotielämä!

    Keskimmäinen trokdolyyttilapsista janosi silti pientä seikkailua. Sen nuorinkin trokdolyyteistä tiesi.

   - Et muuten uskalla mennä uimaan puhtaaseen viileään veteen,

se sanoi.

   - Uskallanpa.

   - Etpäs uskalla.

   - Totta kai voin mennä. Isä ja äitikin voi olla minuuttitolkulla raikkaassa vedessä. Oon nähnyt.

   - Sinä et oo niin iso.

   Joten niinpä sinä kohtalokkaana aamuna keskimmäinen trokdolyyttilapsi pujahti viileään veteen ja pinnisteli puroa vastavirtaan. Karu ja kylmä viima hyyti vastaan, mutta nyt olikin kunnia kyseessä.

    Sillä välin salakalastaja tuli joen varteen ja sytytti savukkeen. Täälläpä olikin hyvä kalapaikka! Eikä muita kalastajia laisinkaan rauhoitusalueella. Salakalastaja kiinnitti hyvän kuvan virveliinsä ja heitti sen nohevassa kaaressa kiven taa. Pian ensimmäinen nuori lohi jäikin kiinni koukkuun.

  - Hei, ei täällä saa kalastaa!

Niilo polki jalkaa ja oli kiukkuinen kuin kärpänen salakalastajalle.

  - Pää kiinni ipana.

Toinen lohi jäi koukkuun. Kalat haukkoivat kuivalla maalla. Niilo itki ja suuttui, jopa mustaksi muuttui.

- Kanna ne kalat heti jokee!

Salakalastaja yritti rauhoittaa poikaa, mutta poikapa vain riehui, ulisi ja yritti kähmiä kaloja. Kun ei mikään auttanut, Kalastaja työnsi Niilon veteen, niin että valkopallollinen kumisaapas irtosi jalasta. Saapas tarttui salakalastajan koukkuun siiman paluuvedossa ja saapas puhkesi. Niilo sai siis itselleen takaisin puhkotun ja likomärän pallosaappaan.

   Niilo istui märkänä ja tuijotti. Kolmas ja neljäs kala nousivat joesta. Kissa hiipi lähemmäs puun takaa ja hamusi sekin kaloja. Salakalastaja heitti eväslätyn jäämäpalat ja kosolti pikkukiviä kissan päälle, joka pakeni miukuen puuhun.

 

- Sinä olet ilkeä mies,

sanoi Niilo.

- Sinut kohtaa vielä trokdolyyttien kosto.

 

Mies alkoi nauraa.

- Ai trokdolyytit, millaisia ne on?

- Ne on pieniä, vihreitä ja limaisia. Ne asuu pienen vihreän limaisen virran ääressä siellä mikä on lähes kaiken keskellä ja mikä on melkeinpä kaiken alapuolella.

- No siinäpä vasta kauhu. Onkos ne isoja hirviöitä?

- Ei. Hiukan hiirtä isompia.

- Tosi pelottavaaa.

- Olet tuomittu jo. Et vain ymmärrä sitä.

Niilo poistui joelta surren kalaa, kissaa, pallosaapasta ja lättyä, mutta onneksi pallolenkkarit oli kotona kaapissa. Ja tulisihan vielä hengen voitoksi trokdolyyttien kosto.

    Tällä välin keskimmäinen trokdolyytti oli uinut jo pitkälle. Hyytävä kirkkaus salpasi hengen. Se oli juuri kääntymässä takaisin, kun se näki oudon hahmon päänsä päällä veden kalvon läpi. Se kurkisti ylös ja hymyili vienosti.

”Yök, ihmisiä,” se ajatteli sitten ja lähti välittömästi takaisin päin kohden limaista virtaa.

    Salakalastaja näki oudon hymyn. Mikäs se oli? Pian tämän jälkeen hän näki pienen loittonevan vihreän varjon pinnan alla ja heitti virvelin kuvan kohti trokdolyyttiä. Sitten kalastaja veti siimaa sisäänpäin.Kuva oli jo melkein rannassa. Kalastaja kurotti kuvaa kohden nähdäkseen saalisonnensa. Samalla kuitenkin salakalastajan vasen jalka lipesi ja hän kaatui kivikkoiseen jokeen.

   Sepä sattui vasempaan polveen. Salakalastaja oli juuri nousemassa joesta, kun joessa ajelehtiva ajopuu osui häntä oikeaankin polveen.

-     Nyt sitten sattuu jo molempiin jalkoihin, sanoi salakalastaja itselleen hiljaa.

  Vähän niin kuin se trokdolyyttien kosto, mietti salakalastaja kömpiessään rantaan. Samalla hän kuitenkin unohti oman koukkunsa, joka upposi kevyesti mahaan. Sekin sattui.

Seuraavaksi sitten siima sotkeutui jalkoihin. Hyvin kiusallista ja hankalaa!

  Samalla hetkellä viereiseltä niityltä tuli vauhkoontunut lehmä ja työnsi miehen ohimylviessään takaisin jokeen.  Salakalastaja yritti kiireisesti nousta uudestaan ylös, mutta siima oli yhä sotkussa jaloissa. Kalastaja taisteli vimmatusti ja lopulta olikin jo melkein rannassa, mutta silloin Kyhmyjoutsen laskeutui joelle ja sotkeentui samaan siimaan. Se luuli tietenkin joessa pulikoivan miehen hyökänneen, joten joutsen mätki miestä siivillään ja nokallaan hyvän ja pitkän tovin. Lopulta suuri lintu vapautui ja lensi pois. Mies pääsi viiden likihukkumisen jälkeen märkänä ja nääntyneenä ylös joesta, jolloin välittömästi mehiläinen pisti häntä oikeaan silmäkulmaan.

    Vaimeasti nyyhkyttäen mies kiitti täpärää pelastumistaan ja nilkutti autolleen. Auto oli kuitenkin jo tulessa ohikulkeneiden vandaalirosvojen jäljiltä. Mies yritti soittaa kotiin kännykällään, mutta ongenkoukun puhkoma märkä kännyakku poksahti ja poltti oikean korvan. Mies yritti sytyttää turhaan märkiä savukkeita. Iilimato puri tulitikkuaskista kalastajan alahuulta ja jäi vaappumaan siihen joulukoristeen tavoin.

    Salakalastaja lähti nilkuttamaan kohti tummuvaa iltaa ja asutusta.  Itsekseen hän mietti:

- Tämä on siis trokdolyyttien kosto. Jos pääsen elävänä kaupunkiin asti, en enää ikinä salakalasta, enkä polta savukkeita. Kunnioitan kaikkea elävää ja olen kohtelias ja ystävällinen lapsille.

Mies tarkoitti tätä, ja kosto väistyi.

    Keskimmäinen trokdolyytti vuorostaan  palasi niljakkaaseen kotiinsa, ja huokaisi helpotuksesta. Pikkuveli tuijotti häntä ihaillen.

- Sää uskalsit. Ja teit kostonkin! Sika makeeta.

- Teinkö?

- Isi oli iso ylpeä. Ylpeä.

- En minä muuta tehnyt kuin uin kylmässä. Hymyilin tyhmän hymyn kerran. Ja sain melkein koukusta.

   Isä trokdolyytti otti keskimmäistä lastaan nuljaskaisesta kiinni.

- Mutta rakas lapseni, sehän oli kostoista paras. Toit hyvän limaisen kierouden kotiin hymylläsi.

    Illalla syötiin kökköjä ja kaksi sievää törkymöykkyä. Niistä tuli melko lämpimät juhlat trokdoperheessä. Niilo sai vuorostaan jouluna uudet valkopalloiset saappaat. Salakalastajan paikalle syntyi uusi ihminen, leipuri Kuivahiiva, joka teki terveellistä durrapullaa yllättävän monelle maailman gluteenittomalle lapselle.